Jo kesällä päätetty retki toteutettiin sitten eilen (2.10.). Lähdin matkaan koirien kanssa vähän ennen yhdeksää ja hain mukaan Niinan, Vili ja Voltin. Suuntana Rokua, jonne ajomatkaa reipas tunti. Sää oli pilvinen, matkan varrella vilahti aurinkokin, mutta perille päästyämme taivaan peitti tasaisen harmaa kate. Onneksi vesisadetta ei säätiedotus ollut luvannut.

Opastuskeskus Supasta kävimme noutamassa alueen kartan ja neuvoja, että pääsimme oikean polun päähän. Auto jäi parkkiin Rokuanhovin parkkipaikalle, josta patikointi sitten saattoi alkaa.



Hiihtostadionin kohdalla löysättiin koirat vapaiksi ja voi sitä juoksun riemua : ) Reittiä oli katsottu hieman etukäteen netistä, mutta kulkusuunta ja kohde päätettiin siinä alussa. 

 

Rokua paikkana oli minulle tuttu useamman vuoden takaa ja tiedossa oli kumpuileva maasto, metsälammet, jäkäläkankaat ja mäntymetsät.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Palovartijan tupa n. kolmen kilometrin kävelyn jälkeen. Ns. pihapiirissä oli palovartiotorni, johon olisi voinut kiivetä tikkaita myöten, mutta uskallus puuttui. Tuvan lisäksi ns. pihapiirissä oli Pookin hiihtomaja, jonka ovi oli lukossa, joten uteliaisuus täytyi tyydyttää kurkkimalla ikkunasta sisään ; )





Kun koirille oli tarjottu vettä, vähän valokuvattu aluetta ja testattu ulkohuussi, matka jatkui Pitkäjärven suuntaan. Pitkäjärven rannalla ”kuulosteltiin” jaksamista (lähinnä minun, Niinan kunnossa ei mitään vikaa) ja päätettiin patikoinnin lopullinen suunta.



Pitkäjärveltä siis Rokuanjärveä kohti ja vatsakin ilmaisi, että jotain syötävää olisi kiva saada. Palovartijan tuvalta Rokuanjärven rannalle matkaa kertyi n. kolme kilometriä. Rokuanjärven rannalla olikin kota, jossa ei saapumishetkellä ollut muita.

Kirveelle oli töitä, kun pilkoin koivuhalkoa sytykkeeksi nuotioon. Kotoa olin ottanut mukaan tuohta ja palan sanomalehteä, niin ja muistin myös tulitikut, joten pian meillä paloi kodikas tuli ja kaivettiin makkarat esiin.



Hiljaisuus rikkoontui tuossa tuokiossa, kun paikalle ilmestyi n. 10 hengen naisryhmä. Vapaana juosseet koirat pistettiin kodan ulkopuolelle puuhun kiinni, mutta koirat herättivät tulijoissa niin paljon ihastusta, että rohkenin kysyä ”saanko koirat olla vapaana?” Lupa saatiin ja niin nelikko kirmasi hakemaan rapsutuksia ja huomiota tulijoiden suunnasta.

Nekku varsikin oli ihastelun kohteena. Punaturkki paistattelikin kodassa huomion keskipisteenä ja Nekun päivän kruunasi herkkupalat, joita naisjoukon ”koiraihmiset” sille luvan kysymisen jälkeen antoivat. Lilli kartteli aluksi savua, joka nuotiosta kohosi korkeuksiin, mutta rohkastui sitten tulemaan kotaan sisälle jalkojeni juureen.

Kyllä nuotiomakkara ja kuuma kahvi maistuikin hyvälle. Niinalla oli lihaisat purutikut koirille retkieväänä ja ne katosivatkin nopeasti koirien suihin. Toki koirat saivat osansa myös makkarasta : )

Napa täynnä ruokaa jatkettiin sitten patikointikierrosta. Rokuanjärven kodalta oli matkaa takaisin Rokuanhovin pihaan 5,8 kilometriä ja reitti alkoi vastamäkeen. Repusta selänpuolelta oli taakka siirtynyt tauon aikana etupuolelle ”reppuun” ja matka alkoi mäkistä maastoa kivutessa tuntua jaloissa.

Loppumatka mutkitteli mäntykankaita myötäillen ja oli osa Rokuaa kiertävää 19 km:n Keisarinkierrosta. Muutama metsälampi putkahti esiin mäntyjen lomasta. Lyhyen matkaa polku kulki märän maan yli ja ehdin jo ajatella, että näinköhän saisin sukat märäksi reissun loppuvaiheessa. No, onneksi löytyi kuivempaa kohtaa, josta päästiin yli. Koirat ei kierrelleet vaan muistoksi märästä polusta jäi rapaiset tassut.


Loukkojärvi


Loppusuoran alku

4,5 tunnin ja melkein 12 kilometrin jälkeen olimme jälleen Rokuanhovin parkkipaikalla. Kyllä jaloissa tuntui päivän matka.

Yle uutisoi perjantaina Rokua Geoparkin saavuttaneen ensimmäisenä suomalaisena alueena Unescon suojeleman Geopark-verkoston jäsenyyden : )

Pieni juomatauko ja sitten jälleen matkaan. Niina oli sopinut tutustumisvierailun Oulujoen varressa sijaitsevalle Kanttura –nimiseen paikkaan, jota isännöi Niina tuttu Heikki Pesämaa.

 
Kanttura löytyy myös FB:sta

Matkaa Rokualta Kantturaan ei ajallisesti ollut kuin 15 min ja perille löydettiin Niinan puhelimen navigaattorin avulla : )  Kanttura paikkana on vielä osittain keskeneräinen. Isäntä kierrätti meitä alueella kertoen sen syntyhistoriaa ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Pihapiiristä löytyi useita rakennuksia ja rinteestä kohosi Johanneksen portaat, jossa pieni esiintymislava. Lavalta avautui upea jokinäkymä ja portaiden varrella oli paljon kynttilälyhtyjä, jotka omalta osaltaan loivat palaessaan iltojen hämärtyessä ”taivaallisen” näkymän loisteellaan.





Illalla kuuden aikaan olin kotona väsyneenä päivän reissusta, mutta kuitenkin virkistäytyneenä.

Kiitos Niina, Vili ja Voltti mukavasta päivästä ja seurasta. Reissu oli mieleenpainuva ja jälkeen jäi kipeät lihakset ja mukavat muistot.