Onneksi pakkanen hellitti tälle päivälle, joten pääsin metsään koirien kanssa. Valokuvauskurssin kotiläksynä on kuvata ”sininen hetki”, mutta sen suhteen olin kyllä liikkeellä liian aikaisin. Kameran linssi löysi kyllä paljon kuvattavaa, eikä pelkästään koiria. Nekku ja Lilli ovat kyllä niin hyviä poseeraajia, että ihan tuppaa jo naurattamaan, kun pyydän käskyllä ”paikka” pysymään niitä yhdessä kohtaa. Huono puoli on se, että koirien ilmeet ovat hieman kärsivän oloiset, niissä ei ole sitä samaa terävyyttä kuin jos satun saaman kuvan, niiden puuhastellessa vapaana. Alkaa mielikuvitus loppua erilaisille äänille, joita yritän suustani päästää, että koirat ”höristäisivät” korviaan ja poseerauskuvaan saisi sitä kaipaamaani ilmettä.


Sininen hetki on vielä auringonlaskun päässä, mutta ihanaa, kun aurinkoa yleensä näkyy.

Tästä kuvasta huokuu aitoa juoksunriemua, jota yritän tarjota koirille joka päivä.


Poseerausta niin tiheässä kuusikossa, jonne ei lumi ole päässyt kunnolla maahan asti satamaan.

Kameran linssi oli välillä suunnattuna myös yläilmoihin. Muistikortille tallentui myös auringossa kylpeviä puunlatvoja.