Nyt tuntuu siltä, että tämä pimeys on saanut niskalenkin tavoin otteen meikäläisestä. Minä, joka tykkään ulkoilla koirien kanssa päivittäin, käperryin sohvannurkkaan ja koirat saivat käydä tarpeillaan takapihalla. Onneksi on tuo postimerkin kokoinen takapiha, joka palvelee koiria emännän muuttuessa sokeripalan tavoin vesisadetta vieroksuvaksi.

Toisaalta viikonlopun v a l o i s a a n aikaan kävin vesisateessa koirien kanssa metsälenkin ja kotiin tuomisina oli nippu katajanoksia. Oksat päätyivät työpaikkani käytävän varrella olevan kaapin päälle. Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi olemme tehneet työpaikalle hieman joulukoristeluja ja tuikkukynttilät syttyvät joka työpäivä piristämään päivää.

Nyt tuntuu siltä, että jos sitä pysyvää lunta saisi edes hieman tänne Ouluun, niin se olisi paras joululahja. Pakkaslumen kera helpottuisi kaikkien koiran omistavien urakka – jokaisen ulkoilureissun jälkeinen tassujen pesu.  

Lumettomuudessa on toki jotain hyvääkin, saamme lenkkeillä valaistulla pururadalla, kun siellä ei voi hiihtää : ) Lisäksi lenkkiseura toisesta koiran omistajasta antaa intoa kiertää säällä kuin säällä pidemmänkin lenkin. Aika kuluu kuin siivillä jutellessa ja toki koirat saavat olla irti silloin, kun pururadalla ei liiku muita ja jos liikkuu, niin tulee ainakin luoksetulo- ja paikalla olo –harjoituksia roppakaupalla. Tietysti näistä harjoituksista "satelee" Lillille ja Nekulle namipalkkaa joka kerta : )